HopLop on tämän hetken suosituin synttärienviettopaikka ja yleinen loma-aktiviteetti lapsiperheissä. HopLop on kokenut räjähdysmäisen suosion kasvun viime vuosien aikana, ja uusia toimipisteitä avataan yhä lähes kuukausittain. Mutta mikä on HopLop ja mistä konsepti on lähtöisin?
HopLop on alun perin jo vuonna 2005 perustettu ja valmistunut seikkailupuisto, joka on suunnattu lapsille. Puisto on tosin valmistettu sillä periaatteella, että aikuisetkin voivat tulla leikkeihin mukaan tai halutessaan hurrata ja kannustaa lähistöllä. HopLopissa yhteinen tekeminen on leikin keskiössä. HopLop-seikkailupuistoja on tällä hetkellä jo 18 paikkakunnalla, joista pohjoisin sijaitsee Rovaniemellä, itäisin Lappeenrannassa ja läntisin Turussa.
Seikkailua koko perheen voimin
Mikä HopLop oikeastaan sitten on? HopLop on franchasing-yritysidealla leviävä seikkailupuisto, jonka yhteydessä on kahvilaravintola. HopLop haluaa rohkaista lapsia liikkumaan ilman kieltoja ja sääntöjä, eli vapauttaa lapsen kokeilemaan ja kokemaan omilla ehdoillaan annetussa ympäristössä. Seikkailupuisto tarjoaa kaikenlaisia aktiviteetteja lapsille ja lapsenmielisille: kiipeilyä, pallomerta, liukumäkiä ja muita fyysisen suorittamisen välineitä.
Lasta ei saa yksin jättää seikkailemaan, vaan jokaisen alaikäisen lapsen on tultava puistoon ja lähdettävä puistosta aikuisen kanssa. Lasta ei myöskään saa jättää puistoon yksin sillä välin, kun itse käy jossakin, vaikka olisikin paikalla tulo- ja lähtöhetkellä. Pienemmille lapsille on oma alueensa, eikä huolta isojen temmeltämisestä pienempien päälle ole.
Vauhdikkaat synttärit
HopLop on erittäin suosittu syntymäpäivien juhlintakohde, sekä helppo vaihtoehto vanhemmille. Puistossa aikuisen ei välttämättä tarvitse olla toiminnassa mukana, mutta synttärien järjestämisellä seikkailupuistossa säästyy oma koti sotkulta ja vanhempien hermot lepäävät lasten pitäessä hauskaa.
Synttärivarauksissa hinnat alkavat 20,50 eurosta lasta kohden, ja yli 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi lasten kanssa. Synttäreille voi varauksen yhteydessä myös tilata koristelua, tarjoilua, ohjelmaa sekä syntymäpäivälahjoja, joiden mukaisesti hinnat myös muuttuvat uusiksi. HopLoppiin voi myös varata luokkaretken kohteeksi tai tehdä ryhmävarauksen oman kaveriporukan kesken.
On syytä ottaa huomioon että HopLopissa omien eväiden syöminen on kielletty. Kaikki HopLopit kuitenkin tarjoavat niin ruokaa kuin juomaakin, johon lukeutuvat yleiset kahvilatuotteet, kuten mehut, kakut ja voileivät, mutta tarjolla on myös esimerkiksi ranskalaisia ja nakkeja. Vauvanruokaa ja vettä saa asiakas tuoda alueelle itse.
Miten HopLop on saavuttanut valtavan suosion?
HopLop on tällä hetkellä alansa johtava yritys. HopLopin suosio on kasvanut niin suureksi siitä yksinkertaisesta syystä, että lapset pitävät yleensä kiipeilystä, liikunnasta ja vauhdista. Sisätiloissa juokseminen, kiipeily ja muu on usein kielletty vaarallisten tilanteiden takia, ja siksi lapsi yleensä kokee ihanaksi tilanteen, jossa saa juosta vapaana sisällä ympäristössä, joka on rakennettu virikkeelliseksi ja haastavaksi. Erityisesti kavereiden kanssa puistoon tuleminen koetaan erityisen mielekkääksi, onhan kyseessä ennen kaikkea leikkipaikka.
Leikkiä myös aikuisille
HopLop on rakennettu niin, että myös aikuiset voivat heittäytyä mukaan leikin maailmaan lasten kanssa. HopLop tarjoaa myös yrityspalveluja: Tyky-päivät, virkistyspäivät ja muut yritystilaisuudet saavat kenet tahansa rentoutumaan leikin parissa – iästä riippumatta.
HopLopin kehittelemät aikuisille suunnatut seikkailuohjelmat on suunniteltu työyhteisön hyvinvointiin ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Erilaisissa ryhmäluontoisissa tehtävissä päästään harjoittelemaan ongelmanratkaisua liikkuen ja toimien nopeasti täysin työpaikasta eroavassa ympäristössä. HopLopin yrityspaketteihin kuuluu niin Sportti- kuin Selviytyjät -paketteja, joiden sisältö suuntaa joko enemmän liikkumiseen tai enemmän ongelmanratkaisukykyihin.
Molempien ohjelmien hinnat alkavat 50 eurosta henkilöä kohden, johon sisältyy ohjattu 1,5 tunnin mittainen ohjelma sekä välipala. Lisämaksusta mukaan voi liittää myös lämpimän aterian, kuljetukset ja kokoustilat. Lippuja, paketteja sekä yrityspalveluja voit ostaa yrityksen nettisivuilta. Myös lasten synttärivaraukset sekä ryhmävaraukset sujuvat nettisivuilla tai soittamalla suoraan oman paikkakunnan HopLopiin.