Mobiililaitteet yleistyvät yleistymistään ympäri maailmaa. Mukana kulkevien älypuhelimien ja tablettitietokoneiden suosio näkyy paitsi aikuisten keskuudessa, myös lasten.

Kyseessä eivät ole vain teini-ikäiset, vaan jopa 3-10-vuotiailla nuorilla näkee mobiililaitteita. Lapset leikkivät nykyisin enemmän älylaitteensa kuin lelujensa kanssa – onko kyseessä maailman normaali kehitys, vai lapsien tulevaisuudelle ja kasvulle vaarallinen sudenkuoppa?

Jäävätköleikit leikkimättä?

Älylaitteiden kanssa leikkiminen ei aina ole niin huolestuttavaa, kuin miltä se saattaa vaikuttaa. Ennen älylaitteita lapset leikkivät ulkona yhdessä, raikkaassa ilmassa mielikuvituksen varassa. Älypuhelimet ja tabletit ovat toki tulleet kuvioihin mukaan, mutta myös niille on saatavilla sovelluksia, joita on kivempaa käyttää kavereiden kanssa.

Tästä erinomainen esimerkki on vuoden 2016 kesän villitys, älylaitteelle sovitettu Pokemon-peli. Pelissä pelaaja näkee ympäristönsä ja ympäristön kartan, mutta pokemoneilla, noilla japanilaisilla pikku-otuksilla, höystettynä. Pelin idea on kerätä niin monta erilaista pokemonia kuin vain suinkin mahdollista, ja samalla kehittyä pokekouluttajana.

Pelin pelaaminen tapahtuu ulkona, ja yksi pelin kehittelijän tärkeimmistä tavoitteista peliä suunnitellessa oli, että pelin täytyy saada ihmiset liikkeelle. Tämä pelissä täyttyykin erinomaisesti, sillä pelin kulku edellyttää liikkumista paikasta toiseen kävelemällä tai juoksemalla fyysisesti itse. Kesällä ympäri Suomea nähtiin kaveriporukoita pelaamassa tätä peliä yhdessä. Ainakin Pokemon siis täyttää leikin vaatimukset: sitä pelataan kavereiden kanssa ulkona raittiissa ilmassa ja mielikuvituksen tuotteiden kanssa.

Kaikki sovellukset eivät kuitenkaan lunasta samaa lupausta. Jotkut vanhemmat istuttavat älylaiteriippuvuuden lapselleen jo nuorena. Esimerkiksi 3-vuotias, joka lähinnä katselee tabletilta YouTube-videoita ja pelaa värikkäitä pelejä ei välttämättä saa kaikkia leluilla leikkijän leikkikokemuksia a varsinkin leikkeissä karttuva sosiaalinen kehitys uhkaa jäädä vajaaksi.

Oma esimerkki edellä

On tärkeää huomata oma käytös lapsen lähellä: aikuisen käytös yleensä siirtyy helposti suoraan lapselle, oli kyseessä minkäikäinen lapsi tahansa. On myös totta, että jos perheessä jokainen viettää enemmän aikaa laitteensa kanssa kuin toisen perheenjäsenen kanssa saman talouden sisällä, jäävät perheenväliset suhteet heikommiksi ja vaara konflikteihin kasvaa.

Ystäviä ei saada laitteella – muttei aina ilmankaan laitetta

Eräs laitelapsiin kohdistuva huoli on, että he syrjäytyvät ja jäävät ilman kavereita, kun pelaavat mieluummin aina yksin laitteensa kanssa. Eikö kuitenkin ole totta, että aina on ollut olemassa lapsia, jotka mieluummin leikkivät yksin tai lukevat kirjoja?

Kaikki eivät viihdy ryhmässä. Silloin on syytä huolestua, kun lapsi on ennen leikkinyt kaveriporukassa, mutta on älylaitteen saatuaan jättänyt kavereiden kanssa leikkimisen kokonaan. Ja vaikka lapsi olisikin aina viihtynyt enemmän itsekseen, kannattaa lasta rohkaista tutustumaan muihin ja leikkimään myös muiden kanssa.

Laitteiden käyttö ovat nykyaikaa mutta kaikella on rajansa

Kaiken pelihuolen keskellä on hyvä tiedostaa, että laitteet ja laitepelit ovat myös nykyaikaa, eikä niitä täysin voi poistaa nykyajassa elävän lapsen elämästä väkisin. Tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen, mitä lapsi laitteella tekee ja kuinka kauan.

Siinä tapauksessa, jossa laitteet eksyvät aamupalapöydästä kouluun ja jälleen illallispöytään ja sieltä petiin, on silloin kyseessä jotakin muuta, kuin terve nykyaikainen suhde laitteisiin.

Aseta aikaraja

Jos lapsesi pelaaminen tuntuu jatkuvan päivästä viikkoon ja viikosta kuukauteen yhtäjaksoisesti, on syytä harkita aikarajan asettamista pelaamiselle. Lapselle tärkeää on myös liikunta, stimuloiva ympäristö sekä muiden lasten seura, joten myös muunlaista tekemistä kuin pelaamista tarvitaan tasapainoisen kehityksen takaamiseksi. Aikaraja voi olla esimerkiksi tunti pelaamista päivässä. Voit aloittaa aikarajan asettamisen hellästi, ja tiukentaa sitä viisi minuuttia viikossa. Tällä tavalla lapsi saa myös aikaa tottua pelaamisen vähenemiseen.

Pidä huolta, että tyhjälle ajalle on jotakin muuta täytettä, jotta pelaamisesta vieroittuminen olisi lapselle mieleinen kokemus: kenties on aika aloittaa uusi harrastus, tehdä jotakin mukavaa yhdessä aikuisen kanssa, askarrella tai vaikka pelata palloa ulkona pihan kaveriporukassa. Jos pelaamisen vähentämisen jättämälle ajalle ei tarjota jotakin mieleistä muuta tekemistä, lapsi tulee vain laskemaan minuutteja seuraavaan pelikertaan, eikä vähennys silloin ole pysyvä.